i thought that we were together forever...

perjantai 26. tammikuuta 2018


Olin maanantaina tallilla työskennellään ja sain kuulla
kaverin pikkusiskolta, että Pauli lähtee eläkkeelle. Olin että okei se jää varmaan sitten tänne. Hyppäsin Nooralla, tunnista voitte lukea täältä.

Kun sitten tunnin jälkeen kävelin loppukäynnit, mainitsin asiasta valmentajalleni ja hän myönsi asian. Kysyin sitten jäisikö poni tallille. Ei jäisi. Ponille oltiin etsimässä eläkekotia, missä se voisi olla kevyellä käytöllä ja toimia terapiaponina.
Asia oli minulle täysi shokki. En osannut lopulta enää edes iloita onnistuneista hypyistä. Tunnin jälkeen hoidin Nooran huolella ja menin sitten ponin luokse. Oloni tuntui hyvin epätodelliselta.
En voinut kuvitella tallia ilman pusuponia. Pelkkä ajatus, että menettäisin Paulin, sattui niin että henki ei meinannut kulkea.

Kotiin lähtö oli todella vaikea, vaikka tiesin että poika olisi tallilla vielä ja saisin tietää heti kun sille löytyisi koti.

Torstaina pyysin ponia tunnille. Kävimme tarkistamassa ponin puhtauden irtojuoksutuksessa ja se oli puhdas. Itse tunnista en muista mitään.

Loppuviikosta sain tietää, että ponille oli löydetty uusi koti. Tieto oli musertava. Poika tultaisiin hakemaan ensi viikon keskiviikkona illalla. Seuraavan viikon maanantaina pyysin ponia tunnille. Meidän viimeinen tunti...
Tästäkään tunnista en muista mitään muuta paitsi että mun kaveri kävi ponin selässä kävelemässä alkukäynnit ja herätteli sen mulle valmiiksi. Poni oli hyvinkin vauhdikas. Lopputunnista muistan ainakin sen, että sain tehdä mitä tahansa halusinkin, joten muistaakseni tulin alas taluttamaan...


Keskiviikkona kun tulin tallille, suuntasin heti pojan tarhalle, enkä voinut olla itkemättä. Kun tulin takaisin sisälle, sain ohjeeksi irrottaa pojan jalustinhihnat, pestä ponin suitset ja satulan ja hakea poni sisälle puoli kolmeksi.

Varusteita pestessäni tunsin itseni yllättävän rauhalliseksi, mutta vain silloin kun tein jotain, sillä jos pysähdyin hetkeksikään, itku alkoi eikä siitä meinannut tulla loppua.

Kun tulin valmiiksi, kello ei ollut vielä puoli kolme, joten irrotin pojan nimilapun sen satulatelineestä ja vein harjaämpärin toimistoon.

Sitten soitin Adalle, että missä hän on, pelkkä ajatus että joutuisin kokemaan tämän yksin, oli saada aikaan minulle paniikkikohtauksen. Tytöt olivat tulossa. Kävin hakemassa pojan sisään vähän ennen puolta. Hain satulan ja harjaämpärin sen boksin eteen. Kun olin menossa hakemaan Paulin suitsia, tytöt tuli mua vastaan käytävällä. Olin siihen asti saanut pidettyä muuria yllä, mutta siinä hetkessä kun tytöt halas mua, se mureni ja mä itkin kuin pieni lapsi. Itken tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessa.

No tytöt halasivat mua ja hetken päästä sain itseni taas kasaan. Sitten aloimme harjaamaan Paulia ja selvittämään sen harjaa ja häntää viimeisiä yhteiskuvia varten. Ei siitäkään selvitty kuivin silmin.
Kun poni valmis, laitoimme itsemme valmiiksi ja menimme kentälle. Kiipesin ensimmäisenä pojan selkään ja Ada otti kuvia.

Jossain vaiheessa, tallin omistajan pojat alkoivat metelöidä tallin pihassa, jolloin Pauli tietysti valpastui ja mua alkoi hermostuttaa, mutta poika ei ottanut ainakaan askelta, mihinkään suuntaan. No hyvin se meni, sitten vaihdoimme ratsastajaa ja kuvaajaa. Sen jälkeen otin vielä ryhmäkuvan meistä neljästä.

Sitten veimme pojan talliin, jossa sen uusi omistaja jo odotti. Sitten aloin laittamaan Annia omalle iltatunnille, jolle alkoi olla jo kiire. No sain tamman ajoissa valmiiksi, ja lähdin kahden muun kanssa maneesille, S tulee meitä vastaan ja sanoo, että enkö halua olla mukana, kun poni lastataan
Tottakai haluaisin, lykkäysin Annin ohjat kaverin käteen ja lähdin S:än mukaan rekallePonin uudet omistajat tulivat meitä vastaan.
Olisin halunnut koittaa lastata Paulin itse, mutta omistaja teki sen kuitenkin, sillä poika ei ollut pitkään aikaan missään, joten ei voinut tietää, miten se asiaan suhtautuisi. No poni meni ykkösellä sisään tietysti....

Kävin silittämässä poikaa sisällä viimeisen kerran, ja tulin pois, katsoin kun portit sulkeutuvat ja ramppi nostettiin, sitten kävelin maneesiin ja nousin Annin satulaan ja ratsastin....


Huhhuh, en ole pitkään aikaan kirjoittanut näin vaikeaa postausta. Tätä oli todella haastava tehdä, ikävän ja tämän synnyttämien muistikuvien vuoksi.

Kuten olette huomanneet, blogi on ollut jo pitkään hiljaisena. Syy siihen on se, että olen menettänyt kirjoitusintoni eräästä tietystä syystä ja se on Paulin eläkkeelle siirtyminen. Tiedän monen ajattelevan että miksi sä yhden ponin takia lopetat bloggaamisen, mutta Pauli oli yksi niistä monista syistä miksi aloin ylipäätään kirjoittaa/pitää blogia, ja vaikka pystyn käymään katsomassa poikaa silloin tällöin, ei se ole sama asia. Ehkä joskus taas löydän intoa jatkaa kirjoittamista. Mutta siihen asti blogissani tulee olemaan hiljaista.

Joten tämä tulee olemaan tällä erää viimeinen postaus siksi aikaa, kunnes löydän inspiraation jatkaa. Anteeksi ja kiitos teille kaikille ihanille lukijoilleni, kun olette jaksaneet olla blogini matkassa, vaikka postauksia on aina vaan tullut harvemmin. Toivottavasti hirveän moni ei lähtisi tämän epämääräisen kirjoitustauon aikana pois.

Tässä teille vielä muutama kuva Paulista ja mustan ja meidän viimeinen video.

Niin kuin tuossa videon alussa lukee, en sano hyvästi, vaan näkemiin.







Joulukalenteri luukku 9

lauantai 9. joulukuuta 2017

Kysymysiä ja vastauksia 2

Random

K: Millainen olet luonteeltasi? 
V: Olen iloinen, äänekäs, hauska, luotettava, löytyy myös kipakkuutta, tulisuutta, äkkipikaisuutta, päättäväisyyttä. Siinä olisi minun luonteeni pähkinän kuoressa


 K: Omaatko hyvän itsetunnon, miten olet sitä kehittänyt?
 V: Omasta mielestäni se on ihan kohtuu hyvä, Joskus tulee tilanteita, joissa tunnen itseni huonoksi mutta onnesi niitä tulee harvoin.

 K: Seurusteletko?
 V: En tällä hetkellä.

K: Lempi väri?
V: Niitä on useampia, punainen, lila, purpula, harmaa, musta.

K: Parhain kokemus elämässäsi?
V: Losin matka!

K: Pidätkö kalastamisesta?
 V: Nuorempana se oli kivaa.  En ole käynyt pitkästä aikaa kalassa, vaikka minulla on oma virveli.

K: Mitä tykkäät tehdä kesällä eniten?
V: Ratsastaa, pyöräillä,.uida, viettä aikaa kavereiden kanssa

K: Mikä on suurin unelmasi?
V: joko oma poni tai oma pieni hauvavauva tai pdenmpi objektiivi järkkäriin.

K: Mitä suunnittelet/haluat tulevaisuudeltasi?
V: En osaa sanoa, ehkä päästä uudestaan ulkomaam kisoihin.
K: Oletko tällä hetkellä tyytyväinen elämäntilanteeseesi?
V: Olen ihan tyytyväinen. 



K: Mitä muuttaisit itsessäsi?

V: laihduttaisin.

K: Mihin olet tyytyväinen itsessäsi?
V: Pituuteeni.

K: Oletko onnellinen juuri nyt?
V: Olen

K: Mitä kaikkea olet harrastanut elämäsi aikana?
V: Pianon soittoa, kirjoittamista, ratsastusta, piirtämistä.


K: Käytkö kesäisin mökeillä?
V: En, koska meillä ei ole mökkiä.

Joulukalenteri luukku 8

torstai 7. joulukuuta 2017

Kysymykset ja vastaukset osa 2

Hevoset ja Ratsastus

K: Jos saisit itse valita, ratsastaisitko joka päivä? V: Tietysti.

K: Pelkosi hevosia kohtaan ja miten olet ne selvittänyt? 

V: Olen kerran pelännyt Paulia, olimme tunnilla ja poni pelästyi ja minä putosin, no ei muuta kuin takaisin selkään. Tunti jatkui ja hetken päästä poni otti uudestaan lähdöt, ja sain maistaa hiekkaa taas. Sen jälkeen en suostunut ihan helpolla takaisin kiivetä. Seuraavalla viikolla yksärillä, en suostunut ratsastamaan ilman liinaa. Ja seuraavalla ryhmätunnilla kun tajusin, että menisin Paulilla huomasin jännittävääni / pelkääväni sitä. Meni monta viikkoa että löysin luottamuksen Pauliin. Se on ainoa kerta kun olen pelännyt Paulia tai mitään hevosista.



K: Oletko harkinnut oman hevosen ostamista tai vuokrahevosta?
V: Jos meillä olisi rahaa, ostaisin heti Paulin. Se saisi asua Pikkupihlajassa, käydä tunneilla tienaamassa heinärahat ja olisi minun nimissä. Olen myös vuokrannut Paulia pari viikkoa, vuonna 2010, mutta jouduin lopettamaan koska meillä on rahat tiukoilla.

K: Mihin tähtäät ratsastuksessa? 
V: Losin matkan jälkeen, en vielä osaa sanoa, mutta varmaan siihen että kehityn joka kerta vähän paremmaksi ratsastajaksi.
K: Haluaisitko hevosalalle töihin? 
V: Kyllä, jos se olisi mahdollista. 😯

K:  Onko sinulla esikuvia ratsastuksessa?
V: Ratsastuksessa on esim Katja Karjalainen, Marko, Jessica Kerrttunen.

K: Kauanko olet ratsastanut? V: 16 vuotta.

K: Mikä on ensimmäinen muistosi hevosista? V: Ratsastusterapia. 

K: Miksi juuri hevoset? V: Koska ne ovat ihania. Ja ne antoivat minulle vapauden kaikesta muusta terapiasta. ^ ^

K: Jos et harrastaisi ratsastusta, mitä harrastaisit? V: Varmaan... piirtämistä tai kirjoittamista tai sitten valokuvausta

K: Elämäsi hevonen? V: Karkki. 

K: Elämäsi poni? V: Pauli.
K: Haluaisitko harrastaa muuta  hevosurheilua, kuin ratsastusta, jos, niin mitä? V: En oikein tiedä.... varmaan sitten raviohjastusta? ^_^ tai matkaratsastusta.

K: Käytkö leireillä? V Käyn, kerran vuodessa kesä ratsastusleirillä +kisa viikonloppu leirit.

K: Jos Paulissa pitäisi muuttaa jotain, mitä muuttaisit?
V: Apua....  Ehkä... Ei tähän voi vastata. Mä en todellakaan voisi kuvitella muutavani ponista mitään.

K: Jos olisit hevonen, millainen hevonen olisit? V: Olisin varmaan aika villi tapaus. Olisin myös yritteliäs, aina sille päälle sattuessani. Ja tammana näyttäisin selkeän mielipiteeni asioista. Olisin joku ruunikko ristetysponi

K: Mikä on hevosissa parasta? V: Ehdottomasti se kun saa niinkin ison eläimen luottamaan itseensä. Ja niille voi kertoa mitä vaan.

K: Mikä on sinulle tärkein ominaisuus hevosessa? V: Että se kunnioittaa ihmisen omaa tilaa eikä juokse taluttaessa yli tai hypi pystyyn. Nöyrä ja tekee töitä mielellään.

V: Minkälaisten hevosten kanssa tulet hyvin juttuun? V: Ihmisläheisten ja kilttien.
K: Onko jotain, mistä et hevosissa pidä? (:esim. reaktiivisuus tai äkäisyys)
V: Sellainen uhittelu, ja esim yli meneminen on ärsyttävää. Ja myös hitaasti syttyvät/liikkuvat ei ole myöskään mieleen. 

K: Mitä haluaisit vielä hevosen kanssa kokea?
V: Tehdä Paulilla ohjasajaen jonkinlainen pieni tehtävärata. Hypätä kavaletin laukassa.

K: Oletko aina pitänyt hevosista? V: En, pienenä fanitin koiria ja susia eniten.

K: Aiotko joskus hankkia oman hevosen? V: Jos satun saamaan lottovoiton. 

Joulukälenterin luukku 6

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Elämässäni vaikuttaneet suokit.

Suomenhevonen, tuo meidän suomalaisten, niin sanottu kansallisaarre. Ainakin hevosihmisten mielestä. Siitä on moneksi, alkuaikoinaan se auttoi maataloustöissä, puun vedossa metsässä, jopa sodassa. Nykyään kun koneet ovat korvaneet metsä- ja maataloustyöt, suomenhevonen on meidän kilpailu- ja harrastekaveri. 

Joten sata vuoitaan suomen ja ja 110 vuotiaan suomen itsenäisysyyspäivän kunniaksi, päätin tehdä kuvapostauksen omassa elämässäni vaikuttaneista suokeista kuvapostauksen ja kerron lyhyesti, että missä minkäkin suomiputen olen tavannut. Huom kaikista ei ole kuvia :(

Peppi

Peppi oli punarautias suomenhevonen Seijän tallilta. Se ei ollut mikään helppo laittaa kuntoon, sillä se puri ja potki, mutta askeleet olivat miellyttävät. En mennyt Pepillä montaa kertaa, enkä oikein muista sen ratsastuksesta mitään.


Tiltu

Tiltun tapasin Huittisissa. En hirveän montaa kertaa silläkään mennyt.



Kasuri

Kasurilla menin Huittisissa aika monta kertaa, ja se oli muuten kiva, mutta se oli todella raskas edestä.
Muistan myös kisaneeni Kassulla muutaman kerran, en sijoittunut.


Missä olisimmekaan ilman sinua,
sinä nelijalkainen, hallavaharjainen, märkäturpainen
ystävämme suomenhevonen.



Venla

Venlan tapasin myös Seijan tallilla, ennen kun vaihdoin tallia. Venla oli vasta 4 vuotias ja täysin kouluttamaton?? Menin tammalla ravia ja pääty-ympyröitä.


Eki
Ekiä kokeilen kahteen kertaan, Eki oli sellainen iso karvainen tynnyri, joka ei suostunut liikkumaan ja kun sitä komensi raipalla, niin perä saattoi lentää. No ensi kerralla menin kentällä ja ruuna suostui juuri ja juuri liikkumaan ja sitten kun se sai tarpeekseen, mun komenntamisesta niin vauhti kiihtyi ja perä lensi, ihme kyllä en pudonnut. Toinen kerta  ja viimeinen kerta oli maneesissa. Eki ei suostunut liikkumaan taaskaan kunnolla eteen, vaan löntysti uraa pitkin käyntiä, eikä loksauttanut korvaansakaan kun yritin saada sitä raviin.

Se teki jopa niin, että se käveli peilin eteen ja tarkasteli itseään, että: ompas siinä komea mies. Ja minä paukutan, mikä jaloistani pystyn. No Eki käveli seuraavan peilin eteen ja jäi siihen taas katselemaan itseän. Sitten se sai tarpeekseen ja lähti, perä lensi oikein komeasti, mutta minäpä pysyin selässä. Tilanteen rauhoituttua, tulin Tsrjan pyynöstä alas, ruuna liinaan ja iiikkeelle ja voi hyvänen aika kun vauhtia löytyi ja perä lensi. En enää sen jälkeen Ekillä mennyt.

Senna


Sennalla olen mennyt muutaman kerran, mutta sen askeleet eivät oikein sopineet minulle. Senna oli iso lempeä tamma. Se piti ratsastajan kyydissä, eikä välittänyt vaikka, traktori olisi tullut kesken tunnin maneesiin, se olisi tyynesti vain jatkanut hommia.



Eipä ole mulla maailmassa muita:
on taivahan katto, maantien matto ja seininä metsien puita
ja kaverina suomenhevonen.



Topi


Topi oli seuraava suokki, jolla ratsastin pikkupihlajassa.Topi ei ollut, mikään helppo tapaus, Mulla sillä oli aivan ihana laukka! Ravi oli epämiellyttävin askel-laji



Hopilo

Hopsun kanssa pääsin ensi kertaa kokeilemaan, ajamista. Kävin monta kertaa ajamassa Hopilolla. Oli kyllä huippu ruuna.


Helinä


Helinä oli Poni-haan piensuokki tamma, jolla oli aina kiire.

Mette

Kuva löytyy sukupostista nimella menevä tyttö.

Launtaina oli viimeinen valmennus ponihaassa. Ja aivan uudella hevostuttavuudella
 Suomenhevostamma Metellä. Se oli  melkein yhtä iso kuin Senna ja vauhtia kuin ponihaan Helinällä, mutta ei se mitään.

Alkukäynnit mentiin pitklin ohjin ja vaihdetin kaksi kertaa suuntaan, jonka jälkeen kootiin ohjat ja aletiin tekemään molempiin suuntiin pysähdyksiä. Ensin Mette hiipi, eikä malttanut olla paikoilaam, mutta lopulta, Se malttoi olla aloilaan kunnes pyysin sitä eteen. Sitten oli ravin vuoro.

Ravissa tehtiin molempiin suuntiin, voltteja ja pääty-ympyröitä, ravin lyhentämistä ja pidentämistä. Sen jälkeen siirryimme jälleen hetkeksi käyntiin, pitkin ohjin ja sitten kokosimme ne ja aloimme tehdä pohkeenväistöä uralla molempiin suuntiin. Vasen meni hyvin, ja oikeallekin meni paremmin kun seinä olo tukena.

Sen jälkeen aloimme nostella laukkoja käynistä. Mette nosti laukan todella hienosti, se oli isoliikeinen, mutta helppo ylläpitää. Menen laukka oli sen verran vauhdikasta että jouduin vähän väliä, tekemään voltteja ja pääty-ympyröitä, että etten olisi Peten hänässä. Metellä voisi mennä ensi vuonna.



Sulla ukkini raivasi pellot.
Missä lenteli aura, kohta heilimöi kaura,
ole hyvä, hevonen - ystäväni suomenhevonen.



Nokkis



Päivän eka tunti oli klo 18:00 ja kaikki saivat nimikko hevoset, joilla ratsastimme koko viikonlopun.
Minä sain tummanruskean suokin nimeltä Nokipoika- Nokkis. Se oli ihana. 


Harjoittelin 4 muun ratsukon kanssa. Alkuverkkasimme ensin käynnissä ja ravissa pysähdyksiä, molempiin suuntiin. Jonka jälkeen nostimme kevyen ravin ja pidensimme ja lyhensimme ravia ja lopuksi saimme kokeilla laukkaa. Nokkiksen laukka on ihanan pehmeä istua.


Pihla



Pihlalla ratsastin ensi kerran 15.11 

Perjantaina sain kokea jälleen uuden hevoskokemuksen, nimittäin perjantaina. Sain mennä ensikertaa Pihllalla. Ensin kävelin uralla, pitkin ohjin vaihtaen kerran suuntaa.
Sitten otin ohjat ja nostin ravin, joka oli aluksi hankalaa istua, kun Pihla ei nostellut kaikkia jalkojaan, joten lisäsin hieman vauhtia.

Ongelmia tuotti myös se että, Pihla koetti jäädä roikkumaan ohjaan ja se oli hurjan raskasta mun käsille, joten aloin houkutella sitä polkemaan paremmin alleen ja nostamaan päänsä.


Kun olin ravannut monta kertaa, molempiin suuntiin niin siirsin hetkeksi käyntiin, antaen hengityksen tasaantua. Sitten nostin ravin ja aloin nostella laukkoja.
Tähän väliin on pakko hehkuttaa et, Pihllalla on aivan mahtava laukka! Ihan luonnottoman ihanan, tasaisen äänetön laukka. ^ //// ^ <3

Vasemmalle Laukka nousi helpommin, mutta Oikeaa en saanut nousemaan, mutta sitten vaihdoin suunnan ja nostin, laukan vasemmalle.
Ja ensi Pe treenaan Su kisoihin, en kerro vielä että mitkä kisat ne on. Kerron sen lauantaina, saatte siihen asti, ensin vähän arvailla. 

Karkki


Karkki tuntui heti alusta lähtien kivalta ja reipaalta, enkä jännittänyt yhtään. Alkukäyntien jälkeen vaihdoimme suunnan ja kokosimme samalla ohjat ja nostimme harjoitusravin kautta kevyen ravin, alkaen tehdä pääty-ympyröitä molempiin suuntiin.

Sitten teimme ympyrät vielä harjoitusravissa, jonka jälkeen oli laukan vuoro. Laukkaaminen hoidetiin niin, että 1 tai 2 ratsukkoa jäi uralle ja muut kävelivät keskellä.

Karkkin laukka oli ihanan taisinen, mutta ei niin tasainen kun Pihlan. Laukkasin 2 kertaa molempiin suuntiin ja oikea laukka nousi yllättävän helposti ja sain sen pysymään aika hyvin yllä. Karkkipäivä voisi olla useammin. Lopuksi me leikitiin peiliä kaikissa askel- lajeissa, se oli todella kivaa.

Ja kun Kannaksella ryskyivät tankit,
oli pakkanen, hanki - sinä olit konettakin luotettavampi
ystävämme, suomenhevonen.







Vinha



Köli






Riemu



Nämä kylät ovat tyhjiksi käyneet.
Ei aurata teitä ja vanhuus vaivaa jääneitä,
vaan vielä on heitä – ja joku hevonen.



Salli



Veikko





Liisi



Kun kerran minä erkanen täältä,
tämän maantien päältä, elämäni talvitien liukkaalta jäältä -
haudatkaa mut hevoiseni viereen. 



Saana