Jälleen joudun sen karun tosiasian eteen, että ratsastuskoulussa mikään ei ole pysyvää, paitsi jos on oma hevonen. Mutta omaa en tule koskaan samaan, joten täytynee hyväksyä että, jotta bisnes toimisi pitää muutamian hevosia laittaa eläkeelle.
Tamman myynti oli mulle täysi shokki. En tajunnut että Hapsu oli jo eläkeiässä. Olin jo ehtiynyt kokeilla myös kerran hyppäämistä ja suunitella kisaavani koulua sillä ja kaikkea muuta. No sain ainakin kivan muistutuksen siitä, että ei pitäisi suunitella enää mitään, vaan pitää elää päivä kerrallaan.
Toivottavasti tallille tulisi pian uusia ihania kaviokkaita.
Koitan tulla tänne ensi kerralla kirjoitamaan vähän iloisemasta asiasta, heippa siihen asti!


