Viikon 10 Ratsastukset.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Maanantai.


Ratatreeniä.

Tänään harjoittelimme ratoja läpi. Ensin kävelin uran sisäpuolella ohjat puolipitkänä ja vaihdoin usein suuntaa ja tein voltteja.

Sitten ohjta tuntumalle ja kevyttä ravia jatkaen volttien tekoa, jonkin aikaa ja jatkoin sitten uraa  pitkin käynnissä. Sen jälkeen, aloimme tulla tervehdykseen yksitellen käynnissä ja ravissa.

Lopuksi teimme radat läpi. Tein käynti- ravi- laukka 2. joka sujui ilman suurimpia ongelmia. Pauli ei juossut alta ja malttoi siirtyä ravista käyntiin ja pysähtyä, ilman suurempia hiipimisiä. Hieno poni- poika :)  <3
Sitten ravasimme loppuravit ja siirsimme käyntiin, kävelen uran sisäpuolella hetken vaihtaen suuntaa vähän väliä jonka jälkeen käänsimme kaartoon.
Pihlis <3
<3 <3 <3 <3 <3
Perjantai


Ja ratatreeniä…

Treeni- ja kisakausi on avattu! Ainakin treenikausi, kisakausi alkaa vasta sitten kun ensimmäiset kisat häämöttää edessäpäin. ^ ^ ’

Alkuverryttelyn aikana tein isoa kahdeksikkoa ravissa, vaihtaen kevennyksen X:ssä.
Sitten siirryin ravaamaan keskiympyrällä ja laukkaamaan pääty-ympyröillä.

Tein myös tervehdykseen tuloa ravissa –treeniä, pari kertaa onnistuneesti. Sitten alettiin hinkkaamaan raviohjelma 1:stä. Se olisi mennyt hyvin, jos ei olisi tuullut. Olin juuri kääntämässä tervehdykseen kun Pauli huomasi ikkunasta, oksien heiluvan tuulessa, ja otti lähdön, onneksi sain heti kiinni ja käänsin takaisin sinne kulmaan, alkaen liikutella kuolainta.

No olin juuri kääntynyt suoralle kun poika otti uudestaan lähdön. Tällä kertaa se ehti tervehdyksen puoleen väliin, kun sain sen hillittyä. Tämä toistui vielä kerran sitten sain tarpeekseni ja panin ponin töihin ihan tosissaan. Lopuksi sain radan tehtyä loppuun, enää ilman suurempia ongelmia.
Kuik... <3 <3 <3
Käynti -ravi –laukkaohjelma meni paremmin. Poni malttoi kuunnella eikä juossut alta ravissa. Tervehdykseen tulokin meni hyvin, Pauli hidasti siinä samassa ravia, kun istuin harjoitusraviin ja pysähtyi juuri täsmälleen X:ssä pelkällä painoavulla.

Laukka ohjelmassa ei ollut mitään ongelmaa, paitsi että mua jännitti, että Pauli ryntäisi vielä, että käänsin pari kertaa, vahingossa väärään suuntaan tervehdyksen jälkeen.
C -päädyn laukkaympyrä jäi liian pieneksi, joten jouduin tekemään sen pari kertaa uudestaan. Samoin kuin E –B linjan kentän poikki kääntämisen, sillä käänsin vähän liian äkkiä, eikä poni oikein ollut mukana.

Muuten laukkaohjelma meni aivan loistavasti, harjoitusravissa istuminen onnistui paremmin kuin ikinä, ja poni pysyi pohkeiden välissä eikä juostut alta. Laukassa sain sisäpohkeen paremmin, ponin ympäri ja pysymään paikoillaan ja laukan pidettyä todella hyvin yllä.


Mitä piditte? haluatteko tälläisiä viikkoratsatus kuulumispotauksia lisää? Ja kuinka usein, kerran viikossa, 2 kertaa viikossa?

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Näitä olisi kiva lukea kaksikin kertaa viikossa! :)
    Aloitin eilen tekemään yhtä banneria sulle, mikä tuli melkein valmiiksi. Luulen että saan sen tänään jo tehtyä niin lähetän sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, enköhän laita seuraavalla viikolla taas viikko postaus. ^ ^ ihanaa! saa nähdä maltanko odotaa. :-)

      Poista