Luukut 12&13

perjantai 13. joulukuuta 2013

Juu koska olen jättänyt osan luukuista tekemättä, koetan tehdä nyt niin, että yhdistän 12 ja 13 luukun. 

Torstai 12-12 -13

Glögiä ja piparia







Perjantai 13.12 -13

Pohkeenväistöä ja sulkutaivutuksia käynnissä/ravissa.

Otin ohjat tuntumalle heti kun pääsin satulan, alkaen tehdä yhden käyntikierroksen jälkeen, pysähdyksen aina E:ssä (S) ja B:ssä (R) ja joka kulmaan voltti. Sitten aloin harjoitteleman pohkeenväistöä käynnissä ensin uralla sitten keskihalkaisijalla. 
2012
Se oli ensin haastavaa, koska en aluksi osannut olla paikoillani satulassa vaan, sähelsin omiani, mutta kun jätin sähellyksen pois, niin väistöt alkoivat sujua. Sitten oli sulkutaivutuksen vuoro. 
2012
Sekin meni aluksi sähläyksesi, mutta kun tajusin laitaa oikean jalan enemmän taakse, niin johan alkoivat sulut sujua. ^ ^ 
2012
Ravissa väistöt sujuivat paremmin, vaikka poika hyytykin hieman, koska pohkeeni oli liian hidas. Sulkujakin tein ravisssa, jotka sujuivat myös hyvin, mutta siinäkin kävi sama, mikä väistössäkin, eli poni oli jälleen kerran hyytytä, kiitos hitaan pohkeeni.

Huomenna voisi olla "ehkä" tulossa 14 luukku videon muodossa.

12 kommenttia:

  1. ihania kuvia täällä sun blogissa..hepat on niin ihania :)

    Pret-a-Porter-Sini

    VastaaPoista
  2. Pauli ja sä ootte upee pari.entä kun pauli on myyty?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän me oltiin. En tiedä, pitää vaan yrittää jatkaa eteenpäin. Ehkä mä löydän uuden rakkauden. Siis "ehkä"

      Poista
  3. siis Pauli myytiin.onks enää pikkiksessä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Pauli on lähtenyt eläkkeelle, uuteen kotiin. Ei asu enää pihliksessä

      Poista
  4. Pauli oli ihana.kiva.

    VastaaPoista
  5. Liisi on vallan ihana hepo.onks Liisi ikinä juossu raveissa?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vaikka itse tykkään Liisistä enemmän kesällä. Ja on siitä kai yritetty ravuria tehdä, mutta se tykkäsi mennä omaa rauhallista vauhtiaan, eikä juosta kilpaa. ^ ^

      Poista
  6. Liisi ainakin oli mun kaverin hoitsu.mut en tiedä onko enää.kuka sitä hoitaa?!

    VastaaPoista
  7. upeita kuvia.olen hulluna eläimiin.kuten tiedät. Liisillä on kaima, se on vuohi!toivottavasti en loukannut.ei ollut tarkoitus.

    VastaaPoista