tiistai 30. toukokuuta 2017

Valmistumiskuvia ponin kanssa osa 1

Juu otsikko hämää ja oikein kunnolla. ^ ^ Olen siis valmistautunut jo 2010, mutta olen aina halunnut, ottaa Paulin kanssa tälläisiä kuvia ja 25.5 sain vidoinkin sen toteutettua. Joten ihastelkaa näitä vähäisiä kuvia, mitä valukuvaajani hyväksyi. ja kertokaa mielipiteenne. :)

Huom! en ole raskaana, Toi mekko saa mun vatsan vaan näyttää siltä. ^ ^

2 päivän Working Trail -leiri 24-25.5

Juu menin kahden päivän pituiselle Working Trail -leirille.

Keskiviikkona menin Nooralla ja se toimi ihan hyvin. Se ei jumittanut ollenkaan vaan liikkui todella mielellään, vaikka olikin hieman hidas. Rata oli kyllä kiva ja helppo muistaa. Menimme jokainen sen kaksi kertaa. Siihen sisältyi mm. Kaksi labyrinttiä, toinen piti mennä käynnissä ja toinen ravissa, sitten oli kaksi erilaista pujottelutehtävää ja sellainen siirtotehtävä, jossa piti siirtää muovinen harmaa kannatin estetolpalta toiselle kättä vaihtaen. ja pysähdys maapuomille niin, että puomi oli hevosen vatsan alla etu- ja takajalkojen välissä, jos hevonen kolautti kavionsa tai astui vaikka kokonaan tai oli astumatta puomin yli, siitä tuli virhe. Sitten oli vielä laukka / raviympyrä, jossa piti tehdä siirtymiset täsmällisesti.

Pari virhettä tuli, mutta ei se haitannut, koska kyseessä oli harjoitukset. Tässä kuvia ja harjoitusrata video tunnista Nooran kanssa. Kuvat (c) Anniina (Laitan videon myöhemmin )






























 Torstaina vaihdoin Liisiin kahden harjoituskerran ja kisojen ajaksi. Laitoin aamulla tamman hienoksi letittäen sen harjan verkolle. Ensin saimme jälleen harjoitella kaksi kertaa radan läpi ja hioa taitojamme.

Kuskin vaihto.
On se huippu tamma, kun saa viimeistellä, kampauksekin selästä käsin :)








Kisat sujuivat hyvin enkä tarvinnut raippaa, sillä tamma toimi pohkeesta todella kivasti. Pari virhettä tuli taas, kun unohdin vahtia tamman jalkoja. Tässä vielä ratapaperi ja kuvia itse suorittamisesta.




Tein aikas tarkat tiet ja siirtymät, mutta kun olin siirtämässä muovikannatinta, Liisin etukavio osui estetolppaan, jolloin tuli virhe. Ja se virhe maksoi mulle ykköspaikan!

Kun kaikki olivat suorittaneet radan, oli pisteiden laskenta ja hetken pääsä tulosten julkaiseminen. Olin laukkaluokassa toinen, ja hävisin voittajalle vain pisteen verran. Pisteen! Vähänkö ärsytti. No ensi kerrala parempi ja Liisi oli super.

Mitäs tykkäsitte? taas aivan hurjasti kuvia, mutta kun en vaan osaa karsia niitä kunnolla. :(
Kommentti kommentista, lukija lukijasta.