perjantai 15. tammikuuta 2016

throw back summer 2015 kuvien muodossa! osa 1


Sain yhdeltä mun kaverilta 2 levyllistä kuvia. Toisessa oli Losin matkasta toisessa Erikin kartanon leiristä. Ja koska ulkona on kylmää, lumista ja pakkasta, ajattelin koitaa lämmitää teiän lukijoiden mieltä tälläisellä kahdella takaisinhetto kesään postauksella.

Aloitakamme Erikin kartanon leiristä. Nautikaa ja kertokaa ihmessä mielipiteenne.



Jos tiedätte mikä leikki on kyseessä niin kertokaa, mä en nimitääin enää muista....


1

2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
Tässä ollaan juuri aloitamassa katrillia.
17
18

19
20
21
22
23
24
25
26

Tuolileikki hevosten ruokakipoilla. :)
27
28
29
30

Heinäntöissä.

31
32

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

talvisia bamnerita

Juu tää unohtui kokonaan, nimittäin julkaista bannerikisan voitajat. Vaikka mitään kisaa ei oikestaan pidetykkään, koska osallistujia oli todella, suorastaan olemattoman vähän.

Mutta bannerit pääsevät kyllä tänä vuonna käytöön, ehkä jo tänä keväännä. ;) ja jos ei niin sitten ne jäävät odotamaan talvea. Mutta nyt päästän teidät ihastelenmaan bannereita. Tein myös pienen esittelyn tekijän blogista.


Mutta nyt julkaisen teille nämä kolme banneria, joista 2 teki Matdila, joka kirjoittaa Puskaratsastajan näkökulmasta blogia.

Puskaratsastajan näkökulmasta kertoo 17-vuotiaan tytön elämästä. Matdilan perheseen kuuluu viiden ihmisen lisäksi 2 suomenhevosta, Sade ja sen 2,5 vuotias varsa Voitto.

Nämä 2 ovat Matdila tekemät.



Kolmas on jo käytössä ja sen on tehnyt Janette, joka kirjoittaa: Kunigatar Ässä, nimistä blogia. Blogi kertoo 13 vuotiaan tytön arjesta sekä hevos- että koirarintamalla. Janette harrrastaa ratsastusta, koirien kanssa ouuhailua ja valokuvaamista.


Kiitos vielä molemmille näistä ihanista bannereista. :) teettehän mulle bsnnereita myös jatkossakin. :)

maanantai 11. tammikuuta 2016

Epäonni jatkuu.

Juu, juuri kun aloin iloita siitä, että pääsen taas satulaan, vasen olkapää ilmeisesti tulehtui pitkään nukutun huonon tyynyn vuoksi.
Joten en tiedä, pääsenkö tällä viikollakaan tallille.

Voi paska, huonolta näyttää tän vuoden treenikauden aloitus....






perjantai 8. tammikuuta 2016

Blogin hiljaiselon syy: kuumetta, kurkkukipua ja angiina?!


Hei ajattelin nyt tulla kertomaan, että miksi en ole päivitellyt pariin päivään. Koska viime viikon Ma ja Ti välisenä yönä mulle nousi kuume ja se kesti koko seuraavan päivän. Ei siinä auttanut muu kun pysyä sängyssä.
Nuorten leijonien peliä oli kyllä ilo katsoa.

Sitten kun aloin tuntea itseni joten kuten terveeksi alkoi hillitön yskiminen ja räkiminen. Kurkuun tuli peiteitä ja kun menin Pe lääkäriin siskon kanssa, niin sain vahvistuksen omiin ja muidenkin (esim äidin) epäilykseen. Kyseessä oli angiina.

Voi itkujen itku!


Siskoni kysyin että miten tämä vaikuttaa minun harrastamiseeni, johon lääkkäri sanoi että oman voinnin mukaan, että jos olo on muuten ihan ok, niin miksikäs ei. Ihanaa!

Kävimme apteekissa ostamassa minulle antibiotteja. Kotona keskustelin myös äidin kanssa asiasta, ja se lupasi katsoa asiaa maanataina. Jes, lupaavalta kuulostaa. Nyt vaan syön kiltisti antibiotteja 3x päivässä. Ehkä mä pääsen vielä treenaamaan. Viimestään ensi viikon To. :)

Pitäkää peukkoja!