HBD to me!

maanantai 29. toukokuuta 2017


Teksti kirjoitettu 23.5


Se on nyt sitten virallista, mä olen vanha! 27, huhhu! Saisiko nyt stressata sitä seuraavaa pyöreää lukua? ^ ^
Tuntuu ihan epätodelliselta, olenko siis oikeasti jo 27? Hyvänen aika.

Aamulla heräsin perinteisesti onnittelulauluun. En saanut lahjoja, koska äiti antaisi omansa myöhemmin (pääsen issikkavaellukselle) ja sisko oli jo antanut lahjansa etukäteen (action kamera.) Sitten selailin vielä hetken puhelinta ja vaihdoin vaatteet, harjasin hiukset, kävin pesemässä hampaat, otin lääkkeet ja söin aamupalan. Seuraavaksi tyhjensin tiskikoneen.
Siskon tekemä "luonnonlapsi"-kampaus
Sen jälkeen siivosin vielä vähän omaa huonetta ja autoin siskoa tekemään kakun valmiiksi. Sitten katoin pöydän. 12.00 pinnassa toinen siskoni ja hänen kolme lastaan saapuivat meille syömään. Sain heiltä aivan käsittämättömän hienon, satulan näköisen nahkaisen käsilaukun, jonka sisällä oli Schleich Andalusian hevosori
Kuvat otetu instassa


Ruuaksi oli mm. Hunajafriteerattua kanaa ja ranskalaisia. Kun eturuoka oli syöty, pöytä siivottiin ja kävin hakemassa kellarista mokkapaloja ja kakun jälkiruuaksi. Oli myös sipsiä. Sitten pidin siskontytöille estetunnin keppareilla, jonka jälkeen he lähtivät kotiin.

 Illalla menin vielä ponihaan valmennukseen. Menin Nalalla ja se oli todella kiva. Teimme aluksi käynnissä pysähdyksiä ja ravista käyntiin siirtymää, pohkeenväistöä, ravilisäyksiä ja laukkavoltteja. Väistöt... No sanotaan että ei ole kummallekaan helppoa, eikä Nalan harjoitusravi yhtään auttanut asiaa.

Ravilisäyksissä Nala oli todella kiva ja sain sen lisäämään aika hyvin ja tulemaan hyvin takaisin ja malttaamaan saaden todella kivoja pätkiä, mutta pakka hajosi kun siirryttiin laukkatehtävään.Nala olisi halunnut mennä vaan mahdollisimman kovaa vauhtia ja pitkänä leikkien hirveä ja kirahvia  Koko tehtävän läpi. Viimeisen laukkavoltin aikana onnistuin, saamaan Nalan hyvin rauhoittumaan ja hieman lyhyemmäksi.

Valmennuksesta jäi taas hyvä mieli. Loppuillasta olin kotona ja söin herkkuja.

3 kommenttia:

  1. Ihanan piristävä postaus, kivaa vaihtelua kun ei ollut ihan niin hevospainotteinen! Ja todella upea tuo juhlalookkisi, paljon onnea näin vähän jälkikäteen!

    www.ystavanihevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos onnitteluista Aada. Mukavaa, että postaus miellytti, vaikka ei ollut ihan perinteinen heppapostaus postaus.

      Poista
  2. Myöhäiset onnittelut, tosi mukava postaus!

    VastaaPoista