Yhteenveto vuodesta 2015

torstai 31. joulukuuta 2015

IHMISSUHTEET:


01. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? Kyllä! aikas montakin. :)


02. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Olen ratsastanut, ensimmäistä kertaa ikinä orilla, ja Saalilla, Veikolla ja Tahbitalla. Hyppäsin ensimmäistä kertaa Välekillä, ja hyppäsin kotitallilla, ensi kertaa 40-50 korkuisia esteitä.




03. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? Olen ja seurustelen edelleen.



04. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? Tapasin Mimmin ensi kertaa, ja hänen hienon hevosensa Ässän, Losin kisamatka ja voitto. Johnin tapaaminen.






MINÄ:


01. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Riipuu vähän, mutta ainakin ratsastuksen suhteen olen nykyään entistä rohkeampi ja päättäväisempi.
 Uskallan myös hypätä isompia esteitä.


02. Oletko lihonut?
 En todellakaa!



03. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? En.




04. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? En.



05. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? En.





RANDOM:



02. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
 Kyllä.



04. Kuoliko kukaan läheisesi? Ei, ainakaan ihminen, vaan läheinen ja rakas hevonen.



05. Missä maissa kävit?
 Los Angel:issa





06. Mitä haluaisit vuodelta 2016 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2015? Päästä käymään Ässän selässä.


07. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2015?
 27.5, 8-12.6 ,  22.620,7



08. Mikä oli vuoden 2015 suurin onnistuminen? Losin kisojen triplavoitto! 


09. …ja suurin epäonnistuminen? Ei kai mikään. :)


11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? Uusi olympus:sen järjestelmäkamera.






12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Valmentajan.


13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
 Ei tietääkseni kenenkään



14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Ratsastukseen ja kameraan.



15. Mistä innostuit eniten? Kun voitin Losin kisat



16. Vuoden 2014 ihmiset: Äiti, Tarja, Sirpa,



17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? Surullisempi.mutta myös onnelisempi




18. Lihavampi vai laihempi? Laihempi



19. Rikkaampi vai köyhempi? Rikaampi kait... 



20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Ratsataa Karkilla ja ottaa siitä enemmän kuvia. :'(



21. …entä vähemmän? En kai mitään.



22. Miten vietit joulun? Perheen kanssa.



23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Huomaisin ajoisssa Karkin olevan kipeä ja saisin sen kuntoon. :-( 



24. Rakastuitko vuonna 2015? Kyllä.






25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? Ei yhtään.


26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Castle.



27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? En.



28. Mikä oli paras lukemasi kirja? Yhden dollarin hevonen.



29. …entä musiikillinen löytö? Lindsey Sitirling.




30. Mitä halusit ja sait? Oman järjestelmäkameran ja selfietikun


32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?



33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? Juhlin ystävieni ja perheeni kanssa ja söin herkkuja.



34. Ketä kaipasit? Karkkia.


35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Hevoset



16 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :)

    /Olisi kiva jos tekisit "Johnin" tapaamis postauksen. :)
    voisit kertoa:(miten tapasitte,missä ja milloin, mikä hänessä on ihanaa, mitä harrastaa, mistä maasta, ikä)... yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on ehdotettu aikas paljon, täytyy kait sitten kertoa, vaikka se ei ehkä ihan blogiin liitykään. Mutta ehkä teen sen ku n ei ole muutakaan (siis ratsastuksesta/hevosista posattavaa.) :)

      Poista
  2. Ihana postaus!<3 Ja tosi harmi se Karkin juttu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Elina. Mä ikävöin sitä tammaa joka päivä ja hetki.

      Poista
  3. Hienoja kuvia ja kiva postaus! :) Mitä tavoitteita sulla on ensi vuodelle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tia, voisin laittaa erillisen postauksen ensi vuoden tavoitteista. :)

      Poista
  4. Minun blogissa, on nyt "arvosteltu" blogisi :)
    http://mylifeloveanddreams.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Oliko losissa jotkut sinun ratsastuskisasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on Special Olympics?- nimisestä postauksesta, toivottavasti löytyy tyydyttävä vastaus. :)

      Poista
  6. Keksitkö kysymyset itse, vai onko tämä otettu jostakin. Jos on otettu jostakin, kertoisitko mistä, voisin siinä tapauksessa ehkä itsekin tehdä tämmöisen. :) Oli kiva lukea sinun vastauksesi.
    http://sannajahepat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Sanna. Kopion tän joltain, en kyllä muista että keneltä, mutta tämän saa kyllä kopioida itselleen jos haluaa. :)

      Poista
  7. Moikka, miltä tuntuu kun sun kuva on tän vuoden srl jäsenkortissa? Julkkis ;) ps kiva blogi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi. Aika jännltä ajatella että, mun kuva on jokaisella joka on Srl alaisena.

      Poista
  8. Annoin sinun blogillesi Liebster award haasteen ja palkinnon blogissani:)
    Haasteen voit käydä kurkkaamassa minun blogistani(http://lillijahevoset.blogspot.com)

    VastaaPoista
  9. yhteenveto vuodelle 2018:
    1.mikä on lempihevosesi?
    2.paras tv-sarja
    3.lempijuomasi?
    4.onko hevosta jota pelkäät?
    5.oletko tippunut?
    6.onko sinulla lempiponia?
    7.mikä on sinun lempivärisi?
    8.paras elokuva?
    9.oletko ikinä pelännyt poneja?
    10.lempiruokasi?
    11.kuinka monta eri ponia on tallilla?

    VastaaPoista