tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 15 luukku

Paulin aakkoset 

Ainutlaatuinen.

Niin, Jenny on usein sanonut että olen ainoa laatuani. No tottai kai sen on oltava, sillä en ole ainakaan nähnyt ketään samalaista, näin komeaa ja karismaataista ponia.

Blogitähti.

Olen kuullut tallilla, että tytöt ovat nähneet monestikin minun kuvani Jennyn blogissa. En itse ole vielä nähnyt, mutta ehkä Jenny näytää mulle niitä vielä joskus. 

C

C on hyvin tuttu, nimittäin kouluradoilta, siellä istuu aina joku tuomaroimassa, minua ja Jennyä, koulukisoissa ja myös treeneistä tiedän tuon kirjaimen.


Draaamaprince

Jenny on keksinyt mulle uuden lempinimen, draamaprince, koska mä saan välillä turhia "kohtauksia" Mutta kun se ei ymmärrä, että mä pelkään muumeja, ne voi syödä tälläisen pienen ponin.


Estetykki
Kuvassa este on vaivaiset 20. Olaan me isompaakin hypitty.

Tästä voin olla samaa mieltä. Oli este sitten maapuomi tai 50 cm. pysty, yli menään eikä vaan meinata.

Fantastinen

Juu, olen aina välillä sellainekin.


Gentleman

Aina välillä, okei aika useinkin.


Hussuttaja / Hamuilija
Aina välillä, kun minulla on niin kivaa ja varsinkin kun, mennään pitkästä aikaa kouluratoja. Tuo toinen on minun nimeni, koska tykkään hamuilla Jennyn taskuja, kännykää, naamaa, selkää...

Iihihahana
Ei lisätävää.

Jenny
On yksi monista suosikkiihmisistäni, vaikka olenkin monta kertaa sen heittänyt selästäni, vanhingossa tietty.

Komea
En kai?!

Lempeä

En usko että tallilla on yhtä lempeää ponia.

Muumi

On todella pelottava, se syö kaikki varomattomat pienet ruskeat ponit! Hui!!

Nopea

Ainakin kun on esteistä, puomeista tai nurkassa vaanivasta muumista kyse.

Pihla

On mun tammakaveri, aina huudellaan toistemme perään jos toinen menee sisälle tai töihin.

Ruunikko

On värini mun.

Suloinen
Ei lisätävää tähänkään. ^ ^

Taskutulli

Juu, mutta kun mä haistan ne herkut, anna tänne!

Utelijas
??? Mitä puhuitko sä musta? pitääkö mun tulla sun luo, vai tuletko sä tänne?

Villiponi
Ainakin silloin kun saan juosta maneesissa, ihan omaksi iloikseni ja riehua mielinmäärin ja joskus myös ihan luvatta, jos ratsastaja sattuu putoamaan.

X
X on myös tuttu kouluradalta, koska vaikka sitä ei näy, niin siihen pitää pysähtyä aina radan alussa ja lopussa.


Yllättävä

Joskus osaan myös yllättää positiivisesti, ja olla koko ajan nätisti.

Zeigen

On saksaa ja tarkoittaa esitellä. Ja kyllä minä taidan välillä esitellä nopeuttani. Miten niin turhan usein?

Älistyttävä

Tätäkin olen joskus.



No niin tässä oli Paulin aakkoset. Toivottavasti tykkäsitte, tästä luukusta. Huomiseen!

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus.Söpöjä kuvia!:)

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus, ja hauskasti ajateltu tuo, että teit hevosen ''näkökulmasta'' :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Ajattelin että Paulikin haluaisi laitaa blogiin kavionjälkensä. Ja anteeksi mut nyt täytyy korjata, Pauli on poni. ^ ^

      Poista