Kisa viikonloppu huittisissa

torstai 9. helmikuuta 2017


Kyllä, avasin kisakauden Huittisissa. 27-29.1-17

Saavuimme Huittisiin, Perjantaina klo 14:15. Tuntini alkoi kolmelta ja menin ensi kertaa Acolla. Rakastuin siihen ruunaan, heti ensi askelista lähtien. A ei kytännyt mitään, mikä sytytti luottamuksen siihen laukkakaan ei jännitänyt yhtään, niin kuin yleensä vieraalla hevosella.
Teimme ravissa ja käynissä, pääty-ympyröitä, loivaa kiemuraa ja keskihalkaisijalle tuloa käynnissä ja ravissa. Teimme laukassa pääty.-ymypyröitä.

Acco oli todella kivan herkkä pohkeelle, mutta laukassa täytyy pitää pohje lähellä ja pyytää eteen, muuten vauhti hiippuu. Muuten poika oli super. Tein päätöksen saman tunnin aikana, että Acosta tulee minun kisaratsuni
Tnunnin jälkeen viemme hevoset alas ja menimme syömään. Seuravan päivän lista tuli, ruokailun aikana ja siinä luki minun kohdallani että Ritu. Ajattelin heti että saan samallaista kyytiä kuin viime vuonna, nimitäin Ritu oli viime vuonna kyysännyt minua miten itse halusi, se ryösti, vikuroi ja oli muutenkin hankala. No päätin että se poni saa yrittää ja mutta sitten se tekee myös töitä. Ja kunnolla tekeekin.


Lauantai, klo 9:35 menin tyttöjen kanssa aamupalalle ja sitten menin suoraan taliin hoitamaan Ritua. Otin omat nappulaohjani, ihan vaan varauiksi, jos Ritu temppuilisi.
Mutta huolehdin täysin turhaan, koska Ritu oli todella asiallinen. Se liikkui todella kivasti eteen ja omalla moottorilla.
Ritu oli todella kiva. Ravi ja laukka nousivat todella hyvin, ainoa mistä opettaja huomautti oli se että minun piti vähän väliä hidastaa tamaa, mutta muuten tunti meni hyvin. Ainoa asia, mistä piti keskustella oli ovipääty, mutta se selvitiin vain sisään asetuksella ja pohkeen käytöllä.

Mutta täytyy vain sanoa, että tämän kokemuksen perusteella, voisin mennä Ritulla useamminkin. :)
nämä kuvat C Tiia K
Iltapäivällä menin ensi kertaa Flamencolla. Olen kerran käynyt Flamen selässä, viime vuoden kesäleirin leirikisoissa. Ja silloinkin saimme mennä vain käyntiä. :/

Ennen omaan tuntiani, kaikki pesivät kisaratsunsa suitset. Se oli kivaa ja mulla tietysti oli Acco. <3
Tällä kertaa sain ratsastaa kaikki askel-lajit läpi. Flame ei ollut erityisen reipas, paitsi laukassa. Mutta ei se haitannut, mielummin hieman hidas kuin rasvattu salama. :) Muuten poika oli todella kiva, voisi kesäleirillä pyytää poikaa. :)
(C) Inka
Sunnutai.

Aaamulla puin jo kisavaateet ja menin aamupalalle. Ja sitten piti suojata vaateet, joten tässä hieman kuvallista materiaalia, miltä se näytti. :)
(C) Inka
Ruuan jälkeen piti mennä valmistautumaan. Olin klo 10:04 valmis pojan kanssa. jouduimme odotamaan jonkin aikaa ulkona, mutta ei se haitannut, vaikka poika olikin hieman malttamaton  ;)
Olin edeleen luottavainen Acon suhteen kun pääsimme sisälle ja verkaamaan. Poika meni todella hyvin sekä tuomaripäätyyn, että katsomopäätyyn ja kulmiin. Ravi ja laukka nousi ihan hyvin. Vaikkakin poikaa sai jälkeen ratsastaa eteen, mutta ei se haitannut. Ensimmäinen rata meni kivasti, vaikkakin tulin 5. piisteet ja prosenti olivat: 134/63,81% 

Olin toiseksi viimeinen lähtiä, toisessa luokassa ja maneesi ei ollut mikään, hirveän lämmin, varpaat alkoivat jäättyä, ja otin jalat välillä pois jalustimista, että saisin veren kiertämään.

Tulin myös toisessa radassa, 5. ja pisteet ja prosentit olivat: 118,5/62,37% mutta ei se haittaa, ne olivat harjoituskisat, ja nyt tuli hieman läksyä kotiharjoituksiin. Jos oma valkku on tyytyvänen tuloksiin, niin olen minkäkin. :)

Lopuksi kooste viikonlopusta, ilma kisarata osuutta. Toivottavasti tykkäätte :) 

12 kommenttia:

  1. Hienot tulokset kauden ekoista kisoista!

    VastaaPoista
  2. Mitkä noi sun omat ohjat on? En oo koskaan ennen nähny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun käsissä ei ole aina ollut tarpeeksi voimaa, pitää ohjia käsissä. Joten sen takia, mulle teetettiin nuo nappulaohjat. Mutta en kyllä ole vähään aikaan, käyttänyt niitä, mutta otin Ritulle ne, koska se temppuili viime vuonna, ja ajattelin että jos se toistaa tempunsa, niin se ei saa multa ohjia niin helposti käsistä. Ja tietyillä kaviokailla käytän kotitallillakin.

      Poista
  3. Onnea hyvistä tuloksista ja kauden avauksesta! Postauksessa oli myös tosi kivoja kuvia :)

    http://piupaupolle.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista. Ja mukavaa, että tykkäsit.

      Poista
  4. Vautsi, hyvin teillä meni! :) Onnea hyvistä tuloksista 👍

    VastaaPoista
  5. Wau, upea kauden avaus, isot onnittelut!!
    Jokainen hevonen kuulosti tosi hyvältä, ole ihmeessä iloinen, että jokaisen hepan kanssa sujui hyvin! :) Olet sinä taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kivasta Siiri. Olen todella tyytyväinen.

      Poista