Kolmas kerta Välekillä. Koulua ja esteitä 8. 7 -15

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Juu, olin Ke ratsatamassa Välekillä. Vanhat lukijat muistavat Välekin blogista ennestään, mutta uudet voivat lukea Välekistä tästä poistausksesta

1
2

Tein alkukänytien aikana voltteja molempiin suuntiin ja näytin samalla Välksylle peräkärryn, joka oli aivan eri paikassa kuin viimeksi ja kentän vieressä olevam asuntoauton. :)

3
4
5
No sitten aloin nostella ravia, jatkaen volttien tekoa molempiin suuntiin. Hetken päästä me molemmat, aloimme rentoutua ja enkä enään könötytänyt selässä, vaan sain selän suoraksi.
6
7
8. Välek otti varaslähdön laukaan. :D <3
Välek olisi halunnut jo laukata, ja nosteli laukkoja milloin missäkin kohtaa, mutta rauhoittui pian.Tein ravissa pääty-ympyröitä ravissa ja harjoittelin, Losin ohjelmassa olevan S -kiemuran käynnissä, pariin kertaan läpi ja sitten aloin tekemään, pätkiä koko radasta.

9
Seuraavaksi laitoin turviksen ja Anna laittoin kentälle pienen kavaletin, jota tulin ensin käynnissä pariin kertaan ja sitten ravissa ja lopuksi laukassa, molempiin suuntiin.
10
11
12
Lopuksi ravailin isoa kahdeksikoa ja siirryin sitten käyntiin. Sain myös luvan kokeilla Välekiä ilman satulaa, se oli kivaa.
13
14
15
16
17
Kokeilin myös pari kertaa ravissa, niin että Anna lähti hölkäämään edellä ja Välek lähti ravaamaan emäntänsä perään, ilman että tein itse mitään. :) <3 <3 <3 <3
18
19
Kertokaa mielipiteene tästä postauksesta ja löytyikö lempikuvaa / kuvia?

13 kommenttia:

  1. 8,10,11 ja 13 oli mun lemppareita ja tosi kiva postaus, ratsastat tosi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löytyi noinkin monta lempparia. Kiitos. :)

      Poista
  2. hyvä postaus oli ja kisoja ootellessa :D T: Julia

    VastaaPoista
  3. Katoin sun jakson Sisu-jengistä ja ihailen sun positiivista asennetta, on kyllä niin kohdillaan!!
    Onnea ja menestystä hurjasti Los:n kisoihin!! :)
    -Suvi

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! En osaa päättää lempparia, mutta tykkäsin erityisesti hyppykuvista ja teidän yhteiskuvista.. ;)

    VastaaPoista
  5. 13. oli lemppari kuvani, Mutta kaikki oli hienoja! ;)

    VastaaPoista
  6. 13 on mun lemppari! Kaikki kuvat kuitenkin tosi kivoja. <3 Kiva postaus muutenkin! :)

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva postaus, vitsi tykkäsin tosi paljon hyppäämiskuvista ja kolmantenatoista olevasta kuvasta! Onko sulla jo postaus missä kerrot special olympics kisoista? Itse olen huiman tietämätön ja haluaisin lukea lisää aiheesta :) Jos sinulla ei ole, haluaisitko tehdä siitä postauksen? Jossa niikun kerrot vähän tietoja kisasta. Sellainen olisi tosi kiva lukea :)!

    VastaaPoista
  8. Olen aiemmin eksynyt blogiisi pari kertaa mutta näin sitten tv-jakson susta ja se oli tosi hyvä! Vaikutat huippu tyypiltä! Itse olen lyhytkasvuinen ja käyn vammaisratsastusvalmennuksessa, en ole kuitenkaan päässyt yhtä pitkälle kuin sinä! Ihan mahtavaa että pääset kisaamaan special olympicsiin :) Jään seurailemaan blogiasi! :)

    VastaaPoista
  9. Suosikki kuvani oli 13 :)

    VastaaPoista
  10. hienoja kuvia. kaikki yhtä upeita. mulla on muutama kuva siitä uudesta tammasta, Kiizasta.ja sitten on videoita eri paikoista ja valokuvia.voisin tehdä niistä blogin.mitä mieltä sä oot? pitäskö mun tehdä oma blogi?!

    VastaaPoista