maanantai 7. marraskuuta 2016

Kisa viikonloppu Huittisissa. 4-6.11

Juu, olin kisoissa viime viikonloppuna ja ne meni yllätävän hyvin. :)

No aloitetaampa, ihan alusta eli perjantaista. Saatiin tyttöjen, kanssa valtava "kolmio" Se oli älyttämän siisti. Toivotavasti saataisiin toi sama huone uudestaankin. :)

Mun tunti oli vasta 5 joten sain ihan rauhassa laittaa tavaroita paoikoileen, ja käydä myös tervetulokahvilla, vaikka itse en oikein kahvista perusta, mutta onneksi oli myös mehua tarjolla.

Sain ensin Sannin. Tunnilla teimme mm. Käynissä pysähdyksiä joka kirjaimen kohdalle ja haimme ravissa pääty-mpyrän muotoa.

Ikävä kyllä tunnistä ei tullut materiaalia, joten saatte tyytyä tämän kesän kuviin. Mutta onpahan jotain. :)
Sitten siiryimme käyntiin ja hidastimme käyntiä lyhyillä sivuilla ja pidensimme pitkällä teimme saman ravissa.

 Lopulta mun ei tarvinnut tehdä muuta kuin, työntää kättä eteen ja pitää pohje kiinni, Sanni pidensi askelta saman tien. :)
Illalla meillä oli halloween bileet, mä en pukeutunut mitenkään hienosti, muuten kuin mustaan ja sain lainata kaverin naamaria. Toimin myös samalla tiskijukkana. :)
Lauantaina sain seuraavana aamutunnille Pixselin. Kyllä on ollut ikävä ponin selkään. <3 <3 <3<3 <3 Teimme pääty-ympyröitä ravissa ja laukassa, molempiin suuntiin. Sitten teimme ravista pitkien sivujen keskelle pysähdykset.

Alla kooste La tunnista.

Linkki videoon.


Ennen iltapäivä tunteja oli vielä vuoden 2016:sta 3 parhaan halloween puvun palkintojen jako.
Sain toisen palkinnon. Olin aikas yllättänyt, en ollut varautunut että saisin mitään, koska en ollut pukeutunut mitenkään erikoisemmin.

Iltapäivätunnille sain ensi kertaan Ritun. Tamma oli herkkä ja virkeä pakkasten takia, ja yritti / otti parit lähdöt, mutta onneksi olin saanut edelliseltä ratsastajalta varoituksen tamman tempuista, joten olin aikas nopeaa tilanteen tasalla, ja sain tamman ruotuun.

Kaikki Ritun kuvat (c) Tiia Lehtonen
Teimme ensin vähän ravityöskentelyä ja lopuksi jokainen teki vielä, oman ratansa. Ritu oli muuten ok, paitsi tiet oli vähän sinne päin, mutta en antanut sen häiritä. Kunhan askellajit olivat edes oikeat ja melkein paikallaan.
Sunnutaina sain Pixselin.

Olisin halunnut laitaa ponin harjan, mutta en ehtinyt... :/ No verkassa, poni oli aluksi kiva, mutta sitten se alkoi possuilemaan jostain syystä eikä meinannut, mennä ovipäätyä lähelle.

Verkkakuvat (c) Jasmin.

No ei muuta kun poni, tiukasti pohkeiden väliin ja avoa koko hurjan päädyn ympäri. Vasemmalle poni ei tempuilut juurikaan mutta, oikea oli se ongelma.
Pixseli: Hui, ottiko joku musta kuvan?!
Jakaanuimme 2 pääty-ympyrälle ja teimme pääty-ympyröitä ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Piksu toimi todella hienosti. :)


Kisamaneesissa ongelma oli tuomaripääty, mutta siitäkin selvitiin, hiljalleen lähestymällä ja avotaivutuksella. Verkka meni hyvin, poni ei temppuillut muuten kuin siinä "hurjassa" tuomari päädyssä, mutta itse rata meni hyvin. :)

Menin 2 rataa ja startasin ensimmäisenä molemissa. Alunperin mun piti olla toisessa luokassa viimeinen lähtiä, mutta sitten äiti ei olisi nähnyt sitä rataa.

Alla olevat kuvat (c) äiti+kännykkälaatu...
Ensimmäisessä luokassa tulin kolmanneksi, no vastustajat olivat aikas kovat. Sain 143,5 pistettä ja 6,8,33%
Laukka 2 sessa Poni ei nään juurikaan tuijottanut, tuomari päätyä. Ravi oli reipaasta ja niin myös laukka. Voitin 156 pisteellä ja 71,74%. Jo toiset kisat ja voitto Pixselillä. Olin niin ylpeä ponista.
Miten teillä on kisat mennyt? 
Onko teidän ratsu temppuillut kisoissa tai verkassa, 
millä lailla ja miksi?
miten saitte tilanteen rauhoitumaan?

11 kommenttia:

  1. Vautsi mitä kuvia :D tosi kiva postaus muutenkin :) Itelläni on kisat menny ihan kivasti, Laikku on onneksi tosi kiva kisatilanteissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kivasta kommentista Repe. Ei Piksu muuten olisi, mutta kun oli "pöllöily" virtaa, niin sit piti keksiä kaikkea tyhmää.

      Poista
  2. Kiva postaus ja mukavasti kuvitettu, tämän jaksoi lukea helposti kokonaan! :) Ovien kyttäily on tuttua minullekin monien heppojen kanssa, joillakin hevosilla se on vain ikävä tapa ja joitakin se ehkä pelottaa vähän oikeastikin... Onneksi on nykyään vain kenttä eikä tarvitse varoa ovia. :D Onnea kisamenestyksestä, teillä meni hienosti! :)

    Itse en ole kisannut tänä vuonna kertaakaan, viimeksi kun ratsuni temppuili kisoissa menimme muistaakseni aika reippaasti kiemurrellen esteestä ohi radalla ja siitä selvittiin vain erittäin päättäväisellä ratsastuksella.. Keskityin niin kovasti että unohdin loput radasta, mutta kisoista jäi silti kiva fiilis, koska sain ohimenon korjattua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo Repelle, että ei Piksu muuten olisi, mutta kun oli "pöllöily" virtaa, niin sit piti keksiä kaikkea tyhmää. Ponit. <3

      Poista
  3. Pixel näyttää aivan ihanalta, erikoinen ja kaunis väritys! :) Teillä näyttää menneen oikein hienosti, onnittelut onnistuneista suorituksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pixsu on kyllä aivan loisti vauvaponi. <3 Mun pieni appaloosa. Kiitos kivasta k0ommentista.

      Poista
    2. Olisi kiva lukea blogistasi vaikkapa osana joulukalenteria hevosesittelyjä :) Etenkin näistä kisaratsuista olisi kivaa lukea enemmänkin juttuja!

      Poista
  4. Hyvät kuvat oot valinnut postaukseen! Ja onnittelut suorituksista. :)

    VastaaPoista