5. Luukku.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Meidän koirat! Osa 1/3

Nyt ajattelin vähän kertoille meidän koirista. Aloitetaan vanhemmasta eli Texsistä.


Texsi tuli meille hieman huonoista oloista. Alkuun puolitoista vuotias, vähällä liikunalla ollut urospentu, oli hieman hukassa. Se veti hihnassa aivan vimmatusti, söi kaikki lattialla olevat kengät, jos niitä ei nostettu hyllylle ja huusi suoraa huutoa yksin ollessaan. Tex myös karkkaili. Aina se löysi jokin kohdan aidasta mistä  livahtaa. Sain monta kertaa sydän kurkussa, juoksemassa pitkin kyliä, etsimässä sitä. Onneksi se joko saatiin kinni tai se palasi kotiin.

Vähitellen, poika oppi talon tavoille, ja kengät saivat pikkuhiljaa, jäädä rauhassa lattialle.
Texsin ollessa 3 vuotta, siskoni osti pienen tummanruskean tyttökoiran, Nipsun. Texsistä tuli Nipsun kasvatti- isä, joka opetti sitä koirien tavoille. Nipsun myötä myös yksin jäämiset alkoivat helpompia.

Tex on todella ihmisrakas. Se tervehti jokaista joka meidän, ovesta astui niin ilotanssilla, ja joskus siltä pääsi vanhinko. ^ ^

Nykyään Tex on arvonsa tunteva, 9-vuotias koiraherra, joka on hyvin voimakastahtoinen, kun jotain haluaa ja osaa myös sitä pyytää.

Rotu: Suomen pystykorvan ja suomenajokoiran sekoitus.


Turkin väri: Punertavanruskea, valkoista rinassa ja
oikeassa etutassussa ja kunossa.


Nimi: Tex, Teksu,
Tessukka, Kettukoira...
Ikä: 9

 

Tex tykkää: Lumesta, rapsutuksista, pitkistä lenkkeistä, kahlata vedessä, kesästä.
Tex inhoaa / pelkää: Ukkosta, pesua, kynsien leikaamista.



Mitäs pidätte tästä luukusta? Mitä lemmikejä teillä on? Huomiseen luukuun! :)

1 kommentti:

  1. Mulla on ollut ensin koira sheltti Mussu siitä en muista paljoakaan olin ihan pieni siten otetiin uusi Sheltti Siru siitä muistn ennemmän siten on ollut kani ja sen jälkeen kaksi marsua kolme kissaa ja taas koira nyt musta labdadorinnoutaja nyt ei oo mitään eläimiä Veljilläni on eläimiä toisella kissa. Toisella 2 koiraa ja 2 kissa.

    VastaaPoista